Asiakastarina: takaisin johtotehtävään!
Asiakkaamme tuli työnhakuvalmennukseemme tilanteessa, jolloin hänen uraitsetuntonsa ja itseluottamuksensa olivat todella alhaalla. Kun hän muutti joitakin vuosia sitten takaisin Suomeen, hän joutui downshiftaamaan kansainväliseltä johtajatasolta asiantuntijatehtävään. Häntä ei arvostettu eikä ymmärretty. Kun hän tuli meille, hän ei ollut palautunut siitä, miten häntä kohdeltiin työmarkkinoilla.
Valitettavan moni paluumuuttaja kohtaa tämän haasteen.
Kävimme läpi aikamoisen prosessin asiakkaamme kanssa. Ensin kohotimme hänen uraitsetuntoaan, ravistelimme ajatuksia ja sitten laitoimme palikat yhteen. Mietimme, mikä olisi hänelle seuraava järkevä ura-askel.
Hän joutui avautumaan ja kertomaan uratarinoita. Keskustelimme vahvuuksista, motivaatiosta, kokemuksesta ja yrityskulttuurin sopivuudesta.
“Tämä matka oli vähän niin kuin terapiaa minulle. Näytitte, kuka olen ja miten kokenut olen”, asiakkaamme sanoi.
Haimme johtoryhmätasoiseen tehtävään. Oli tärkeää tuoda asiakkaan osaaminen esiin työnantajalähtöisesti ja ymmärrettävästi. Hioimme noin viikon CV:tä ja hakemusta, jotta niistä tulisi vakuuttavia. Jopa asiakkaamme sanoi, etteivät he löydä ketään parempaa tähän tehtävään.
💥 BOOM 💥 Yli 100 hakemusta, viisi jatkossa ja asiakkaamme sai kutsun johtotason tehtävään.
Kysyimme asiakkaaltamme, mitkä kolme asiaa hän sai mukaansa työnhakuvalmennuksestamme.
Hän mainitsi nämä:
“Totesin, että vaikka kirjoitan työkseni, en ole CV-asiantuntija!”
“Luottamusta itseeni ja uraitsetuntoa! Osaan pitchata itseäni myös organisaation sisällä.”
“Ulosantia! Nyt osaan olla vakuuttava työhaastattelujen lisäksi myös palavereissa.”
Jokainen meidän asiakkaistamme ottaa työnhakuvalmennuksesta sen, mitä juuri hän tarvitsee. ❤️
T. Ammattiylpeä johtajien ja johtajaksi haluavien urakonsultti, Julia Kaukinen
*****************************
Jos haluat löytää itselle sopivan työpaikan ja olet valmis tekemään töitä sen eteen, tervetuloa kartoitukseemme!
#asiakastarina
#johtajattyönhaussa #johtajaksi #työnhaku #uraitsetunto #itsetunto #urakonsultti #downshiftaus

- Prepattiin ensimmäiseen haastatteluun ja pidettiin työhaastatteluharjoitus -> Jatkoon!
- Harjoiteltiin ja sparrattiin soveltuvuustesteihin -> Jatkoon!
- Valmistauduttiin viimeiseen haastatteluun -> Hänelle tarjottiin se johtajatason työpaikkaa!